Onko karkkiverossa järkeä, Veli Auvinen?

23.8.2010

Vihreä Lanka kysyy makeisveron säätämiseen osallistuneelta finanssisihteeri Veli Auviselta valtiovarainministeriöstä, onko karkkiverossa mitään järkeä, ja miksi ei siirrytä suoraan sokeriveroon? ”Ensinnäkin vastassa on lainsäädäntö. Tällä hetkellä tuontituotteiden kohdalla ei ole olemassa mitään velvollisuutta ilmoittaa sokeripitoisuutta. Lisäksi kyse olisi hallinnollisesti valtavasta työstä”, Auvinen sanoo. Häneltä kysytään lisäksi, miksi keksi ja makeinen ovat eri asemassa. "Mielestäni siinä ei ole mitään mielivaltaista, että makeiset ovat verolla ja leipomotuotteet eivät. Raja on vedetty mahdollisimman selkeään kohtaan. Jos keksitkin otettaisiin verolle, rajatapauksia tulisi huomattavasti enemmän, koska keksejä lähellä ovat pullat ja sitten tulevatkin jo kakut ja leipä”, Auvinen sanoo.


Louis Vuitton sai kodin Torniosta!

20.8.2010

Torniolainen Essi ehti soittaa Heräämö-ohjelmaan studioon ensimmäisenä ja pokkasi itselleen 500 euron arvoisen designlaukun. Palkintolaukussa oli lisänä muun muassa Läkerol Dentsiä.


Heinonen vaihtaisi makeisveron sokeriveroksi

19.8.2010

Loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) pitää esitettyä makeisveron korotusta hankalana mm. ksylitolia sisältävien tuotteiden ja kivennäisvesien näkökulmasta. "Itse jättäisin korotetun veron ulkopuolelle ehdottomasti esimerkiksi sataprosenttiset xylitol-tuotteet sekä kivennäisvedet. Niissä ei ole sokeria lainkaan. Ja on toki hankalaa, jos veronkorotuksen jälkeen makeisveron myötä sama suklaavohveli joutuisi eri verotuksen piiriin riippuen siitä, onko se pakattu keksipakkaukseen tai karkkikääreeseen", Heinonen toteaa. Hänen mielestään olisikin syytä vielä harkita esitetyn makeisveron korotuksen korvaamista sokeriverolla.


Uutiskommentti: Karkkivero iskee myös ksylitoliin

19.8.2010

Uutiskommentissa tarkastellaan hallituksen kaavailemaa makeis- ja virvoitusjuomaveroa. Kirjoittajan mielestä verolla ei ole mitään tekemistä kansanterveyden kanssa. Sen sijaan vero vääristäisi kilpailua kotimaisen ja ulkomaisen teollisuuden välillä. Suomalaiset valmistajat joutuisivat maksavat veroa, mutta tuontituotteet saattaisivat onnistua kiertämään sen. Kirjoittaja pitää ongelmallisena mm. sitä, että veron piiriin joutuvat myös pullovesi ja xylitolipurkka ja -makeiset. Hän myös toteaa, että makeisveron ja sen tilalle ehdotetun sokeriveron valvonta olisi erittäin hankalaa. Lisäksi kulutuksen ohjaaminen ulkomaisiin tuotteisiin ja lisääntyvään harmaatuontiin supistaisi suomalaisten yritysten toimintaa.


Kirjoittajavieras: Syrjivä valmistevero

12.8.2010

Leaf Suomi Oy:n toimitusjohtaja David Nuutinen kommentoi valtiovarainministeriön esittämää makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien verotuksen kiristämistä. Hän arvioi esityksen valmistelun jääneen puolitiehen. Nuutisen mukaan lakiesityksen myötä Suomeen syntyisi valmistusverojärjestelmä, joka syrjii sattumanvaraisesti joitakin elintarvikealan yrityksiä ja suosii toisia vastaavanlaisia tuotteita valmistavia yrityksiä, samalla kun kansanterveydellinen ohjausvaikutus jäisi olemattomaksi. Veron piirissä olisivat esimerkiksi riisisuklaat, mutta eivät riisisuklaakeksit. Veron ulkopuolella olisivat monet sokeria sisältävät tuoteryhmät, kun taas terveysvaikutteiset ksylitolituotteet sekä lähde- ja kivennäisvedet olisivat veronalaisia. Nuutisen mielestä on kohtuutonta, että osa makeis- ja virvoitusjuomateollisuudesta saisi kontolleen noin 100-120 miljoonan euron ylimääräisen verorasituksen. Nuutinen ehdottaa, että sokerivero olisi sen sijaan tasa-puolinen kaikkien elintarvikkeiden, tuottajien ja maahantuojien kesken.


Chloen Unelmalaukku sai uuden omistajan

12.8.2010

The Voicen kilpailun voitti tällä kertaa helsinkiläinen Marina. Hän kuuli nimensä Heräämössä ja soitti studioon vartin sisään. Marina sai Chloen designlaukun sekä Olivian vuosikerran ja Läkerol Dents -pastilleja.